Suomessa oli kuluvan vuoden tammikuussa noin 269 000 työttömyysasteen ollessa 9,5 %. Suomen työikäisistä melkein kymmenen prosenttia on työttömiä ja tämä on kestämätön tilanne. Miesten työttömyysaste oli 10,2 % kun naisten työttömyysaste oli 8,8 %. Ja tilanne ei ihan heti ole korjaantumassa.
Samaan aikaan hallituksella on mietinnässä toimet, joilla entisestään hankaloitetaan työttömien elämää. Työttömyysturvan karensseja kiristetään, jolloin ensimmäisestä rikkeestä seuraa työttömyysturvaan viikon karenssi ja toisesta kuuden viikon karenssi. Ja tämä tehdään työllisyyden lisäämisen ja julkisen talouden vahvistamisen nimissä. Työpaikkoja tämä ei silti tuo yhtään enempää, jolloin tilanne pysyy käytännössä samana. Työllistymisen mahdollistamisen sijaan hallitus päättikin kurittaa niitä, jotka ovat joutuneet työttömiksi. Tämä on Suomen tapa. Kuritetaan, sakotetaan ja verotetaan kansa hengiltä mahdollistamisen ja helpottamisen sijaan.
Kunnissa mietitään riittääkö työttömyyspalveluiden toteuttaminen puhelimitse jostain muualta. Työttömyyspalvelut kun ovat kunnan vastuulla, olipa niitä työpaikkoja tai ei. Ymmärrän hyvin tarpeen supistaa menoja vähän kaikkialta, mutta näin pahassa tilanteessa työllisyyspalvelut tulee toteuttaa mahdollisimman laadukkaasti ja henkilökohtaiset tarpeet huomioon ottaen. Mikään puhelinpalvelu robotteineen ja monivalintoineen ei pysty tätä tekemään. Palvelut on säilytettävä henkilökohtaisina ihmiskontakteina kunnan omassa työttömyyspalvelussa. Näin saadaan myös pitkäaikaistyöttömille pysyviä palvelusuhteita henkilöiden välillä sen sijaan, että joka kerta tilanteen arvioi joka kerta joku toinen henkilö – kasvottomasti.
Kuntien tulee myös keskittää hankintojaan ja palvelusopimuksiaan paikallisiin yrityksiin sen sijaan, että käytetään isoja toimijoita, joiden takana on hyvin usein myös ulkomaiset omistajat. Näin kunta pystyy luomaan työpaikkoja, tukemaan oman lähiseudun yrittäjiä ja pitämään rahat kunnan sisällä kierrossa sen sijaan, että ne syydetään ulos kunnasta ja pahimmassa tapauksessa maasta.